Teuvo Kopra
www.teuvokopra.fi
Suomi            Tanzania

Ilmestyskirjan sanoma»
Luku 19

Teuvo Kopra:


Ilmestyskirjan Sanoma



Luku 19

Ilmestyskirjan vihan aikaIlmestyskirjan vihan aikaIlmestyskirjan vihan aikaIlmestyskirjan vihan aikaIlmestyskirjan vihan aikaIlmestyskirjan vihan aikaIlmestyskirjan vihan aika

Vihan ajan loppuhetket


Ylistyslaulu

Hääaterialle valmistautuminen

Valkoisella hevosella ratsastava

Vihan ajan loppuratkaisut, paljon ihmisiä saa surmansa

Antikristus ja Väärä profeetta heitetään tulijärveen

Paholainen joutuu tuhannen vuoden vankeuteen


Katsoimme luvussa 11, että Jumalan suunnitelmissa on neljä eri maailmaa. Ensimmäinen päättyi Vedenpaisumukseen. Tässä luvussa kerrotaan nykyisen maailman loppu. Seuraavassa luvussa kuvataan tulevan, kolmannen maailman alkua.

2. Maailma = Nykyinen maa (2Piet. 3:7) Vedenpaisumuksesta Vihan ajan loppuun.


1. Tämän jälkeen kuulin taivaasta mahtavan äänen, ikään kuin suuri kansanjoukko olisi laulanut: ”Halleluja! Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hänen on kirkkaus ja voima.

2. Oikeat ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa. Hän on tuominnut suuren porton, joka turmeli maailman iljetyksillään, hän on kostanut portolle palvelijoidensa veren.”

3. Taas kuului ääni: ”Halleluja! Porton roviosta nousee savu aina ja ikuisesti.”

4. Kaksikymmentäneljä vanhinta ja ne neljä olentoa heittäytyivät kasvoilleen Jumalan eteen ja osoittivat kunnioitustaan hänelle, joka istuu valtaistuimella. He sanoivat: ”Aamen. Halleluja!”

5. Ja valtaistuimelta kuului ääni: ”Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki te hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, pienet ja suuret!” (Ilm. 19:1-5)

Taivaassa järjestetään suuri ilojuhla. Maailmankaikkeuden tapahtumien sarjassa alkaa uusi aikakausi. Muutos on raju ja nopea.

Raamatussa on muutamia mullistavia tapahtumia ja asioita. Ensimmäinen kuvataan 1. Moos. 1. luvussa, jossa kerrotaan maailman luomisesta. Seuraava on vedenpaisumus, joka muutti maailman täydellisesti noin 1500 vuotta ihmisen luomisen jälkeen. Kului noin 2500 vuotta kolmanteen suureen tapahtumaan. Se on Ristin työ, jossa Jeesus kärsi rangaistuksen meidän syntiemme tähden ja avasi syntiselle tien Jumalan luo.

Neljäs suuri asia on Jeesuksen paluu, jolloin Hän noutaa omansa ja lopun ajan tapahtumat lähtevät vyöryen eteenpäin. Tämä ei ole vielä toteutunut. Viides suuri asia kerrotaan Ilmestyskirjan 19. luvussa, jota nyt tutkimme. Sitä asiaa tarkastellaan vielä seuraavan luvun alkujakeissakin. Kyseessä on Vihan ajan loppu ja Jumalan Valtakunnan alku. Luvussa 20 kerrotaan kuudes mullistava asia, joka kertoo Jumalan Valtakunnasta. Viimeinen eli seitsemäs on ikuisuuden alku, josta kertovat luvut 21 ja 22.

Luimme Ilmestyskirjan 19. luvusta viisi ensimmäistä jaetta. Takana on seitsenvuotisesta vihan ajasta noin kuusi ja puoli vuotta. On alkamassa viimeinen ajanjakso, joka kestää noin puoli vuotta. Ensin ylistetään Jumalaa, joka on tuominnut kaiken jumalattomuuden ja porton eli väärän kristillisyyden, jota katolinen kirkko näkyvimmin edustaa. Onhan kirkko surmannut kymmeniä miljoonia ihmisiä ja johtanut ihmisiä harhaan estäen uskoontulemiset.

Kirkko on ollut vihan aikana Antikristuksen työtoverina, kun Antikristus yritti pettää juutalaiset ja halusi tuhota uskovat.

6. Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui: ”Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden.

7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina,

8. hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku. Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.” (Ilm. 19:6-8)

Jakeessa kuusi ylistetään Herraa siitä, että Hän on ottanut kuninkuuden. Käytännössä kuninkuus toteutuu luvun loppupuolella muutaman kuukauden kuluttua. Seitsemännessä jakeessa sanottiin, että Nyt on tullut Karitsan häiden aika ... "morsiamensa on valmiina". Useimmissa käännöksissä mainitaan vaimo eikä morsian. Olemme lukeneet, kuinka Jeesus on vienyt omansa taivaallisiin häihin Kristuksen morsiamena.

Kun morsian menee häihinsä, hänet vihitään sulhasen vaimoksi. Kun vihkimisseremonia loppuu, hän on vihitty vaimo eikä enää morsian, siksi tässäkin puhutaan jo Karitsan vaimosta eikä morsiamesta. Sitten kerrotaan myös vaimon hohtavan valkeasta puvusta.

9. Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle." Ja hän jatkoi: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja." (Ilm. 19:9)

Siinä puhutaan "Karitsan hääateriasta". Hääateria ja -juhla ovat taivaallisissa häissä vihkimisen jälkeen samoin kuin meillä maallisissa häissä. Hääjuhlan tarjoiluosuudesta kerrotaan seuraavassa luvussa. Vihkiminen kestää seitsemän vuotta. Sitä seuraavat hääateria ja juhlinta, joka tapahtuu maassa 1000-vuotisen Jumalan valtakunnan alussa.

Hääaterialle kutsutaan myös Laodikean uskoon tulleet ihmiset. He ovat autuaita hääaterialla, vaikka eivät olekaan Karitsan morsian.

Tästä luemme erään vertauksen Matteuksen evankeliumista.


Kuninkaanpojan hääateria

1. Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille:

2. "Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen.

3. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. (Matt. 22:1-3)

Kertomuksessa kuningas kuvaa Jumalaa, kuninkaan poika Jeesusta Kristusta ja morsian ylöstemmattua seurakuntaa. Sanomaa kuuluttavat kuninkaan palvelijat ovat 144 000 juutalaista, kaksi säkkipukuista todistajaa ja suuri joukko muita ihmisiä. He ovat vihan aikana julistaneet pelastussanomaa.

Tällä hetkellä me kutsumme ihmisiä uskoon, jotta heistä tulisi Kristuksen morsian. Vihan aikana uskoontulevat eivät pääse enää morsiusjoukkoon, koska vihkiminen on jo alkanut. "Viisi tyhmää neitsyttä" yritti vielä päästä morsiameksi, mutta he eivät onnistuneet. Tästä luimme Matteuksen evankeliumin luvusta 25.

Kutsuvieraita kutsutaan yhä. Vihan aikana hääaterialle kutsutut pelastavat sielunsa ja he ovat mukana tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa. Sen jälkeen he viettävät ikuisuuden Taivaassa.

Monet ottavat vihan aikana kutsun vastaan, kuten olemme lukeneet. On "tyhmiä neitsyitä," jotka eivät päässeet morsiusjoukkoon, koska eivät olleet valmiit Jeesuksen tullessa. Osa "Laodikean seurakunnasta" on Jeesuksen kehotuksesta mennyt ostamaan kultaa, valkeat vaatteet ja silmävoidetta. Heidän sielunsa pelastuu, vaikka useimmat heistä saivat surmansa vihan aikana.

Jotkut ottavat kutsun vastaan, jotkut eivät.

4. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: 'Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!'

5. Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen,

6. toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä.

7. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. (Matt. 22:4-7)

Kuningas poltti heidän kaupunkinsa. Tästä luimme Ilmestyskirjan 18. luvussa, jossa kerrottiin, kuinka Roomassa oleva Vatikaani poltettiin.

8. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia.

9. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.'

10. Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

Nämä jakeet kertovat, että vielä viime hetkelläkin ihmisiä kutsutaan pelastukseen.

Tämän vertauksen loppujakeet tapahtuvat Ilmestyskirjan luvun 20 alussa.


Välitapahtuma

Palaamme Ilmestyskirjan 19. luvun suuriin loppuratkaisuihin.

10. Minä heittäydyin hänen jalkoihinsa kumartaakseni häntä, mutta hän sanoi: "Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja veljesi, jotka olette Jeesuksen todistajia. Jumalaa sinun tulee kumartaa!" Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki. (Ilm. 19:10)

Tässä osoitetaan, että enkelit ovat Jumalan palvelijoita kuten mekin.


Valkoinen hevonen ja ratsastaja

11. Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti.

12. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse.

13. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. (Ilm. 19:11-13)

Kuka ratsastaa valkealla hevosella? Luvussa kuusi totesimme, että ratsastava voittaja on Jeesus.

Tässä tapaamme Hänet ratsuineen jälleen. Hänellä on monta nimeä. Jae 11 nimeää Hänet Uskolliseksi ja Totuudelliseksi ja jakeessa 13 Häntä kutsutaan nimellä Jumalan Sana, jota myös Johanneksen evankeliumi Jeesuksesta käyttää.


Sana tuli ihmiseksi

1. Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

2. Jo alussa Sana oli Jumalan luona.

3. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.

4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

5. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

6. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes.

7. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen.

8. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

9. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

10. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.

11. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.

13. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

14. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1:1-14)

Ymmärrämme, että tässä puhutaan Jeesuksesta. Samoin myös Ilm. 19:11-13. Tässä sanotaan, että hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit. Niin sanotaan myös Ilm. 1:14.

Jeesus ei ratsasta Taivaasta tänne maailmaan yksin.

14. Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. (Ilm. 19:14)

Ketkä tulevat Jeesuksen kanssa? Heidät tuntee heidän puvuistaan. Karitsan vaimon hääasu oli hohtavan valkea pellavapuku Ilm. 19:8.

14. Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: "Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa. (Juuda 14)

Pyhät tulevat Herran Jeesuksen kanssa. Eenok ennusti tämän asian yli viisituhatta vuotta sitten. Ennustuksen toteutumista on odotettu näin kauan, aina Ilmestyskirjan 19. luvun jakeen 14. aikaan asti.

4. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa. (Kol. 3:4)

Puhutaan Jeesuksen näkyvästä takaisintulosta, jolloin uskossa kuolleet ja Jeesuksen ylöstempaamat tulevat Hänen kanssaan. Heidät on vihitty Kristuksen vaimoksi ja nyt he palaavat takaisin tänne maan päälle viettämään hääjuhlan loppuosaa ja hääateriaa.

15. Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin.

16. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra. (Ilm. 19:15,16)

Jälleen varmistetaan, että kyseessä on Jeesus Kristus, joka tulee tämän maan päälle.

Raamattu puhuu paljon enemmän tästä Jeesuksen näkyvästä tulosta kuin nyt odottamastamme ylöstempauksesta, joka on niin nopea, ettei sitä ehdi nähdä. Nämä kaksi tulemusta sekoitetaan hyvin usein keskenään, jolloin syntyy keskenään ristiriitaisia oppeja.

Luemme yhden raamatunkohdan, jossa kerrotaan tästä Ilmestyskirjan 19. luvun takaisintulosta.

Suuri ahdinko

15. "Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut - huomatkoon lukija tämän! – (Antikristus asettuu Jerusalemissa olevaan temppeliin, poistaa uhritoimituksen ja julistaa olevansa Jumala eli Messias. 2Tess. 2:4,8, Dan. 9:26,27 11:31, 12:11)

16. silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille.

17. Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan,

18. eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa.

19. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät!

20. Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. (Jos olisi talvi, vuorilla olisi kylmyyden ja lumen tähden mahdoton olla. Jos taas sapatti, jotkut kiihkojuutalaiset kivittäisivät pakenijat, jotka sapattina kulkisivat pidemmän matkan, kuin sapatinmatka, joka on vähän yli kilometri.)

21. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan.

22. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään. (Valitut ovat ennen kaikkea juutalaiset.)

27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.

28. Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat. (Ihmisiä kuolee paljon. Ruumiita on niin paljon, että raadonsyöjälinnut kokoontuvat juhla-aterialle)

29. "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät.

30. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. (Matt. 24:15-22, 27-30)

Vihan aika on niin vaikea, että ihmiset pelkäävät tuhoutuvansa.

Silloin he näkevät Jeesuksen tulevan maailmaan julkisesti, eikä salaisesti kuten ylöstempauksessa.

Luimme jakeesta 28, missä raadonsyöjälintuja käsketään kokoontumaan Israeliin.

Samasta asiasta jatkaa Ilmestyskirjan 19. luku:

17. Sitten näin enkelin, joka seisoi ylhäällä auringossa. Hän huusi kovalla äänellä kaikille linnuille, jotka lensivät korkealla taivaan laella: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan juhla-aterialle!

18. Saatte syödä kuninkaiden lihaa, sotapäälliköiden ja mahtimiesten lihaa, ratsujen ja ratsastajien lihaa, kaikkien lihaa, niin vapaiden kuin orjien, niin pienten kuin suurten." (Ilm. 19:17,18)

Uudelleen Ilmestyskirjan 16. luvusta:

12. Kuudes enkeli tyhjensi maljansa suureen Eufratvirtaan. Virran vesi kuivui, ja niin aukeni tie idän kuninkaille.

13. Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä.

14. Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

15. "Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden."

16. Henget kokosivat kuninkaat paikkaan, jonka nimi on hepreaksi Harmageddon. (Ilm. 16:12-16)

Tässä on ennustus, jonka toteutumisesta kerrotaan luvussa yhdeksäntoista. Harmageddonilla soditaan. Raamattu nimeää paikan myös Megiddoksi, joka sijaitsee Pohjois-Israelissa, Nasaretin ja Välimeren välisellä alueella. Sen alueen reunalla on myös Karmel-vuori. Harmageddonissa on vuosituhansien aikana sodittu paljon. Sen todistavat eri historian kirjat ja Raamattu.

Olen seisonut Karmel-vuorella ja kuvannut suurta Megiddon eli Harmageddonin tasankoa. Olen ajatellut, että tuolla ratkaistaan eräänä hetkenä suuria asioita.

Raamatusta luemme, kuinka näitä asioita ratkaistaan.

19. Sitten näin, että peto ja maailman kuninkaat sotajoukkoineen olivat kokoontuneet yhteen käydäkseen taisteluun ratsastajaa ja hänen sotajoukkoaan vastaan. (Ilm. 19:19)

Vihan ajan lopussa on noin puolen vuoden jakso, jolloin sotajoukot kootaan ensin Harmageddonille, jonka jälkeen Raamatun kertomat tapahtumat toteutuvat.

Hesekiel kuvaa maita, joista useat ovat Lähi-idässä ja ovat parhaillaankin vihamielisiä Israelia kohtaan.


Gogin sota

1. Minulle tuli tämä Herran sana:

2. "Ihminen, käännä katseesi kohti Magogin maata, kohti Gogia, Mesekin ja Tubalin ylintä ruhtinasta, ja julista hänelle tuomio.

3. Sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala: Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas, minä käyn sinua vastaan!

4. Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä panen koukut leukoihisi ja tuon nähtäväksi sinut ja koko sotajoukkosi, hevosesi ja ratsumiehesi, kaikki täysissä varusteissa, koko suuren joukkosi pitkine ja pyöreine kilpineen, miekkamiehiä kaikki.

5. Heidän kanssaan ovat Persian, Nubian ja Putin miehet, kaikilla kilvet ja kypärät,

6. heidän kanssaan ovat Gomer ja Bet-Togarma, kaikki perimmän pohjoisen joukot - sinun kanssasi on monia kansoja.

7. "Valmistaudu, varustaudu, sinä ja kaikki sinun joukkosi, jotka ovat luoksesi kokoontuneet. Varaudu olemaan minun käytettävissäni,

8. sillä aikojen kuluttua sinä saat kutsun ja tehtävän. Kun aika on täysi, sinä tulet sodan jäljiltä rakennettuun maahan, jonka asukkaat ovat palanneet monien kansojen keskeltä. Sinä tulet Israelin vuorille, jotka ovat pitkään olleet autioina mutta ovat saaneet väkensä takaisin kansojen keskeltä. Kaikki asuvat siellä turvallisin mielin.

9. Silloin tulet sinä, hyökkäät kuin rajuilma, pilven lailla sinä peität koko maan. Sinä hyökkäät kaikkine joukkoinesi, ja sinun kanssasi on monia kansoja.

10. "Näin sanoo Herra Jumala: Sinä päivänä nousee mieleesi ilkeitä ajatuksia, sinä punot juonia

11. ja sanot: 'Minä hyökkään suojattomaan maahan, käyn ahdistamaan sen asukkaita, jotka elävät rauhassa ja turvallisin mielin eivätkä suojaa itseään ympärysmuureilla, eivät portein eivätkä salvoin.

12. Minä ryöstän sieltä kaiken ryöstettävän, rosvoan mitä on rosvottavissa.' Sinä kohotat kätesi raunioita vastaan, jotka on jälleen asutettu, kohti kansaa, joka on koottu takaisin toisten kansojen keskeltä ja joka nyt asuu maan navalla ja on hankkinut karjaa ja vaurastunut.

13. Kaikki Saban ja Dedanin kauppiaat ja Tarsisin mahtavat kauppamiehet sanovat sinulle: 'Aiotko ryöstää kaiken ryöstettävän, kokositko joukkosi rosvoamaan rosvottavan? Aiotko anastaa hopean ja kullan, kaapata karjan ja kaiken tavaran, ryöstää mahtavan saaliin?'

14. "Sen tähden, ihminen, julista Gogille: Näin sanoo Herra Jumala: Tuohon aikaan, kun minun kansani Israel elää turvallisin mielin, saat sinä kutsun.

15. Sinä lähdet kotimaastasi pohjoisen periltä, ja sinun kanssasi lähtee monia kansoja, ratsumiehiä kaikki, suuri joukko, suunnaton armeija.

16. Sinä hyökkäät minun kansaani Israelia vastaan ja peität pilven lailla koko maan. Tämä tapahtuu silloin kun aika on täysi, minä vien sinut silloin maatani vastaan, jotta kansat oppisivat tuntemaan minut. Siinä, mitä sinulle teen, Gog, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden.

17. "Näin sanoo Herra Jumala: Juuri sinä olet se, josta minä muinoin puhuin palvelijoideni Israelin profeettojen suulla. He ennustivat, että minä tuon sinut Israelia vastaan.

18. Ja sinä päivänä, jona Gog hyökkää Israelin maahan, syttyy minun vihani hehku - näin sanoo Herra Jumala.

19. Täynnä vimmaa, vihaa leimuten minä vannon: tuona päivänä järisee koko Israelin maa.

20. Minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut, metsän eläimet, kaikki maassa ryömivät matelijat ja kaikki ihmiset, jotka ovat maan päällä. Vuoret luhistuvat, pengermät sortuvat, ja kaikki muurit murenevat maan tasalle.

21. Minä nostan kaikilla vuorillani miekat Gogia vastaan, ja kaikki kohottavat miekan ja käyvät toistensa kimppuun - näin sanoo Herra Jumala.

22. Minä panen täytäntöön Gogin tuomion. Minä lähetän ruton ja vuodatan verta, minä syöksen hänen päälleen ja kaikkien hänen joukkojensa ja kaikkien häntä seuraavien kansojen päälle rankkasateita ja raekuuroja, tulta ja tulikiveä.

23. Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni, annan kaikkien kansojen tuntea, kuka minä olen. Ne tietävät silloin, että minä olen Herra. (Hes. 38:1-23)

Persia muutti nimekseen Iran vuonna 1935. Nubia on Etiopia. (jae 5)

Hesekiel jatkaa seuraavassa luvussa 39:1-29:


Gogin tuho

1. "Ihminen, julista Gogille tuomio. Sano: Näin sanoo Herra Jumala: Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas, minä käyn sinua vastaan!

2. Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä talutan sinua, minä ajan sinut liikkeelle pohjoisen periltä ja tuon sinut Israelin vuorille.

3. Siellä minä isken jousen vasemmasta kädestäsi ja sivallan oikeasta kädestäsi nuolet.

4. Israelin vuorilla sinä kaadut, sinä ja kaikki sinun joukkosi ja kansat, jotka ovat mukanasi. Minä annan sinut petolintujen, kaikkien siivekkäiden ja kaikkien metsän eläinten ruoaksi.

5. Sinä kaadut taistelukentällä, niin minä olen päättänyt, sanoo Herra Jumala.

6. "Minä sinkoan tulen Magogin maahan ja sytytän tuleen meren rannoilla asuvien kansojen maat. Silloin nuo kansat, jotka luulivat olevansa turvassa, tietävät, että minä olen Herra.

7. Oman kansani Israelin minä opetan tuntemaan pyhän nimeni, enää minä en salli nimeäni häväistävän. Kaikki kansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.

8. Näin käy, sanoo Herra Jumala, näin tapahtuu. Se päivä tulee, josta minä olen puhunut.

9. "Israelilaiset lähtevät kaupungeistaan, sytyttävät tulen ja heittävät siihen aseet, pyöreät kilvet ja pitkät kilvet, jouset, nuolet, nuijat ja keihäät. Niitä riittää poltettavaksi seitsemän vuotta.

10. He eivät käy kokoamassa risuja eivätkä kaada metsästä puita, vaan tekevät tulen aseista. He ryöstävät ryöstäjänsä, rosvoavat niiltä, jotka ovat heiltä rosvonneet. Näin sanoo Herra Jumala.

11. "Sinä päivänä minä osoitan Gogille Israelista hautapaikan, Abarimin laakson, joka on Kuolleestamerestä itään, ja se hauta sulkee kulkijoilta tien. Sinne haudataan Gog ja koko hänen korskea joukkonsa, ja sitä laaksoa kutsutaan Gogin joukkion laaksoksi.

12. Israelilaiset hautaavat heidät puhdistaakseen maansa saastasta, ja tämä työ kestää seitsemän kuukautta.

13. Maan kaikki asukkaat ovat hautaamassa kaatuneita, ja he saavat siitä kiitoksen sinä päivänä, jona minä tuon julki kunniani. Näin sanoo Herra Jumala.

14. "Noiden seitsemän kuukauden kuluttua on valittava miehiä, jotka työkseen kulkevat ympäri maata ja etsivät hautaamatta jääneitä, jotta nämäkin saataisiin haudatuksi ja maa tulisi puhtaaksi.

15. Kun joku näistä miehistä näkee ihmisen luut, hänen tulee pystyttää niiden viereen merkki, jotta hautaajat tietävät viedä ne Gogin joukkion laaksoon.

16. Onpa eräällä kaupungillakin sama nimi, Hamona. Näin saadaan maa puhtaaksi.

17. "Ihminen, näin sanoo Herra Jumala: Sano linnuille, kaikille siivekkäille, ja kaikille metsän pedoille: Tulkaa koolle, kokoontukaa kaikilta tahoilta teurasuhrille, jonka minä teitä varten teurastan, suurelle uhriaterialle Israelin vuorille. Syökää lihaa ja juokaa verta!

18. Syökää sotasankarien lihaa, juokaa mahtavien ruhtinaiden verta - pässejä, karitsoja, pukkeja, härkiä, Basanin syöttiläitä kaikki!

19. Te saatte syödä teurasuhristani, jonka minä teitä varten teurastan, te saatte syödä rasvaa kylläksenne ja juoda verta, kunnes juovutte.

20. Minun pöydässäni te saatte syödä kyllälti hevosia ja ratsuja, sankareita ja sotureita. Näin sanoo Herra Jumala.

21. "Minä osoitan kansoille mahtini ja kunniani. Kaikki kansat saavat nähdä, miten minä panen täytäntöön tuomioni ja kohotan käteni vihollisiani vastaan.

22. Siitä päivästä alkaen israelilaiset tietävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa,

23. ja kaikki kansat saavat tietää, että israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen syntinsä tähden, siksi, että eivät pysyneet minulle uskollisina. Minä kätkin heiltä kasvoni ja annoin heidät vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat kaikki miekkaan.

24. Heidän saastaisuutensa ja heidän rikkomustensa tähden minä tein minkä tein, kätkin kasvoni heiltä.

25. "Sen tähden sanoo Herra Jumala: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon, armahdan koko Israelin heimon ja puolustan kiivaasti pyhän nimeni kunniaa.

26. Niin israelilaiset saavat unohtaa häpeänsä ja kaiken uskottomuuden, jota ovat minua kohtaan osoittaneet, ja he saavat taas rauhassa asua omassa maassaan, eikä kukaan ahdista heitä.

27. Kun minä tuon heidät takaisin kansojen keskeltä ja kokoan heidät vihollismaista, niin tällä, minkä heille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden.

28. Ja israelilaiset tietävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, sillä niin kuin minä vein heidät pakkosiirtolaisuuteen vieraiden kansojen keskelle, niin minä myös kokoan heidät taas omaan maahansa, yhtäkään unohtamatta.

29. Enää en kätke heiltä kasvojani, vaan vuodatan henkeni Israelin heimon ylle. Näin sanoo Herra Jumala." (Hes. 39:1-29)

Tämän jakson loppujakeet kertovat vihan ajan jälkeisestä ajasta, jolloin Israel on uskossa.

Sakarjan kirjan 14. luku kuvaa myös tapahtumia muttei aikajärjestyksessä. Seuraavassa esittelen jakeet tapahtumajärjestyksessä.


Herran päivä

1. Jerusalem, Herran päivä on jo lähellä! Sinä päivänä sinut ryöstetään tyhjäksi, ja saalis jaetaan muuriesi sisällä. (Sak. 14:1)

14. Silloin Juuda taistelee Jerusalemin rinnalla, ja ympärillä asuvien kansojen rikkaudet kootaan saaliina yhteen: kultaa, hopeaa ja vaatteita suuret määrät. (Sak. 14:14)

2. Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungin asukkaista viedään vieraaseen maahan. Mutta jäljelle jääneitä ei tuhota.

3. Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä.

4. Hän (Jeesus) seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.

5. Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. (Sak. 14:2-5)

Jeesus tulee vaimonsa kanssa Öljymäelle.

13. Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan. (Sak. 14:13)

12. Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

15. Sama vitsaus on kohtaava hevosia, muuleja, kameleita ja aaseja, kaikkia eläimiä, jotka ovat noissa leireissä. (Sak. 14:12,15)

Tämä on selvä kuvaus atomiaseitten käytöstä.

6. Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä. (Sak. 14:6)

Loput jakeet kertovat sodan jälkeisistä asioista.

Tässä vihan ajan loppusodassa ovat mukana muhamettilaiset eri kansoista, sekä paljon muitakin. Riivaajahenget ovat täyttäneet muhamettilaiset vihalla Israelia kohtaan.

Antikristus on koonnut lähes koko maailman Israelia vastaan, jotta hän voisi tuhota sen. Näin Saatana yrittää jälleen estää Jumalan lupausten toteutumisen Israelille. Hän yrittää myös välttää Raamatun ennustaman kadotustuomion. Jos Israel tuhoutuisi ja ennustukset eivät täytyisi, ei Saatanalle tulisi viimeistä tuomiota eikä helvetin ikuisuutta.

Sota osoittautuu Israelille niin tuhoisaksi, että turvaudutaan atomiaseisiin, kuten Sakarjan kirjasta luimme.

20. Mutta peto otettiin kiinni, samoin väärä profeetta, joka pedon nimissä oli tehnyt tunnustekoja ja johtanut harhaan sen merkin ottaneet ja sen kuvaa kumartaneet ihmiset. Ne molemmat heitettiin elävinä tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle.

21. Loput saivat surmansa miekasta, joka lähti ratsastajan suusta, ja kaikki linnut söivät heidän lihastaan itsensä kylläisiksi. (Ilm. 19:20,21)

Hyökkääjät saavat surmansa ja kuolleita on paljon. Kaikkia ei ehditä hautaamaan, vaan linnut syövät kuolleitten lihaa. Jakeesta 20 luimme, että Peto eli Antikristus ja Väärä profeetta otetaan kiinni. Heidät heitetään helvettiin, tulijärveen.

Jotkut väittävät, että katolinen kirkko olisi Antikristus. Miten kirkon voisi syöstä helvettiin? Heitettäisiinkö sinne rakennukset vai ihmiset? Ihmisten tuomio tulee myöhemmin, joten Antikristus ja Väärä profeetta ovat ihmisiä.

Tässä vaiheessa Vihan aika on lopussa.

Samalla tulee jumalattomuudelle loppu. Jumalaton maailma ei suostunut usein tarjottuun pelastukseen, vaikka todisteet Jumalasta olivat ilmeiset. Ensin oli ylöstempaus, sitten väkevät herätykset. Ne todistivat Jumalasta ja pelastumisen mahdollisuudesta. Myöhemmin esiintyivät myös säkkipukuiset todistajat.

Sinä aikana oli valtavia herätyksiä ja uskovien rukouksiin lisättiin yliluonnollista voimaa. Tämän jälkeen oli suuria Jumalan antamia tuomioita. Raamatusta voitiin hyvin seurata, kuinka asiat kehittyivät. Ihmisillä oli selvä todiste, miten asiat tapahtuvat Jumalan valvonnassa. Monet ottivat pelastuksen vastaan, jolloin heidän sielunsa pelastui mutta ruumiinsa ei. Useimmat eivät tarttuneet tarjottuun pelastukseen, eikä heidän sielunsa pelastunut.


2. Maailma = Nykyinen maa (2Piet. 3:7) Vedenpaisumuksesta Vihan ajan loppuun.

3. Maailma = Tuleva maailma (Hpr. 6:5, Matt. 19:28, Ilm. 20) 1000-vuotinen valtakunta.

4. Maailma = Uusi maa (2Piet. 3:13, Ilm. 21:1) Uusi maailma, eli ikuisuus.




Jatka luvusta 20


Kolmas maailma alkaa

Tuhatvuotisen valtakunnan alku ja kansojen tuomioistuin

Paholainen heitetään vankeuteen tuhanneksi vuodeksi

Sen jälkeen hänellä seuraa lyhyt vapaus ja sitten joutuu ikuiseen helvettiin

Ihmisten viimeinen tuomio

Raamatun järkyttävin jae



Paluu Ilmestyskirjan pääsivulle





WebDesign Miia Metsola